Kiiirpakka pakkassää oli tänään, mutta ei meidän tai koirien menoa haitannut :) Wilma elikkäs Äänekäs Kirjokerttu tuli pitkästä aikaa emäntänsä kanssa kyläilemään. Olihan se Wilma vähän kasvanut ja muuttunut, mutta oikein sievä neiti näyttää olevan edelleen, ei se mun rakenteen arviointi ihan pieleen mennyt ;) Juteltiin taas tuosta riistanvärin hauskuudesta, Wilmankin väri on jo ehtinyt käydä monenlaisena, mutta ehtii vielä monesti muuttua. Nimim. kokemusta on Hukan kohdalta, kuten kuvistakin huomattiin :)

Hukka ja Peto sai ensin Wilmaan tutustella, tosin hommat näytti käyvän heti hyvin yksiin. Tosin pojista on jo näkyy tullut sen verran vanhoja, että ei ne kauheasti kehdanneet Wilmaa leikittää. Tikrua Wilma pääsi myös heti näkemään, se olis ollutkin tosi kiinnostava, mutta ei ollenkaan ymmärtänyt Wilma kimakoita haukahduksia hyppimisiä leikkiin kutsuna, katseli vain sohvan selkänojalta :) Noran kanssa Wilmalla näytti sujuvan leikki myös ihan mallikkaasti, aluksi. Sitten tuli jokin erimielisyys (ei havaintoa mistä) ja rähäkkä tuli. Harmiksi Nora puri Wilmaa tassusta ja pieni haava siitä seurasi. Hetken drama queenia leikittyään Wilma kuitenkin oli taas tolpillaan, mutta saattoi itsetunto saada pikku kolauksen. Nora päätyi häkkiin ja Wilma sai mukavampaa leikkiseuraa Hukasta ja Pedosta. Ilmeisesti Nora piti Wilmaa aluksi hyvin pentuna, mutta sen jälkeen kun olivat toisiaan tarkemmin haistelleet, tuli kina. Kummallakin on luonteessa kipakkuutta ja myöskin taistelutahtoa aika mitalla, joten silloin herkästi kiehahtaa. Leikki vaan alkoi tosi hyvin.

Lähdettiin sitten käymään metsässä pienellä kävelyllä, Hukka ja Peto sai lähteä mukaan. Wilma pysyi tosi hyvin meidän ihmisten mukana, vaikka esim. Peto viipotti välillä näkymättömissä... Välillä se näytti harkitsevan, että juoksenko tuonne vai en, juoksen, en :) Ei tainnut kymmentä tai viittätoista metriä käydä meistä kauempana.

Samaa väriä mut muuten vähän eri kaliiberia :)

Sitten käytiin toki katselemassa Wilman kanssa vähän poroja. Ensin turvallisesti aidan läpi, sitten ihan aidan puolellakin. Aluksi neiti vain hiljaa katseli, että mitsä nuo oikein nyt on, kovasti on syksystä muuttuneet :) Mutta lähtihän sieltä pari haukahdustakin kun porot lähemmäksi tuli.

Liekaporolla käynti. Ei vaan pitikös se poro olla liinassa ja koira irti...? ;)

Ei huono sivuprofiili :)

Maistiaiset mukaan...

Sitten olikin hyvä tulla sisälle nukkumaan

Wilman värityksessä ja ilmeessä on paljon isää Tsahpia. Rungon pituus ja vankkuus tulee ehkä sitten enemmän emältä Loddilta, tosin raajaluusto voi tulla vahvempikin kuin vanhemilla. Turkin pituudesta ja paksuudesta on vielä paha sanoa, saattaa olla, että enemmän emäänsä. Luonteeltaan Wilma vaikutti aika kipakalta ja hieman vilkkaalta, mutta ei silti mahdottoman vilkkaalta. Uusiin asioihin tutustuminen oli hieman varovaista ja aluksi tuli aavistuksen arahko vaikutelma, mutta uteliaisuus voitti aina, eli ei jää paikalleen jännittämään vaan uskaltaa silti tutkia ympäristöä. Taistelutahtoa on ja vaikka sen pienen välikohtauksen jälkeen hetken drama queenia esitti niin palautui kuitenkin nopeasti tilanteesta. Ääntä osaa käyttää, kimakasti ja isosti, hieman piippailuakin oli, varsinkin silloin kun kissa ei tullut leikkimään ja sitten väsyneenä. Mutta valloittava pakkaus silti ja ihan tervepäisen oloinen kaikenkaikkiaan :)

Jäi näkyy joulukuu väliin etten tänne kirjoittanut.... No eipä tässä ole mitään ihmeempää tapahtunutkaan. Emäntä hukkuu töihin ja opiskeluihin joten koirat on eläneet aika normaalia arkea, leikkivät ja puuhaavat pihassa tunnista kolmeen tuntiin päivässä, vahtivat pihaa ja poroaitaa häkeistään (kuulee kyllä milloin on vieraita poroja tulossa aidalle), syövät ja nukkuvat. Nyt alkaa onneksi pikkuhiljaa olla lenkkeilykelit kohdallaan kun pääsee tuonne metsään kelkan jäljille ja valoisaa aikaakin on jo pidemmästi.

Noralla oli ensimmäinen juoksu joulun aikaan. Sopivasti jouluviikolla oli tärpit ja Hukka ja Peto siitä tietysti ihan täpinöissään. Leevi ei niin hirveästi asian takia stressiä repinyt, tajunneeko se edes narttujen päälle mitään ;) Tosipuheessa Leevi on Hukkaan ja Petoon verrattuna niin erilainen luonteeltaan, ei se mihinkään reagoi läheskään yhtä voimakkaasti kuin nuo lappalaiset pörröturkit. Peto oli ehkä kaikkein eniten fiiliksissä Noran tuoksuista. Häkissä se vinkui ja vouhkasi melkeimpä koko ajan kun Nora oli näkyvillä. Sisälläkin meni hetki rauhoittumiseen. Pihalla ollessaan se ei paljon Noran häkin vierestä poistunut. Hukka ei ollut ihan niin mahdoton, jonkin verran levoton ja piippailija, mutta kyllä se muuhunkin pystyi silti keskittymään. Sisällä taas Hukalla otti enemmän aikaa rauhoittua. Mutta onneksi se pahin vaihe kesti vain noin viikon ja sitten pojat rauhoittui. Mitään rähinöitä ei kuitenkaan tullut kuten ehkä näissä juoksuajoissa eniten pelkäsin. Hukka ja Peto vietti ihan samanlailla päivät ja yöt yhdessä kuten yleensäkin eikä Leevinkään kanssa tullut häkin läpi normaalia enempää kärhämiä. Pihalle ei kuitenkaan päästetty Leeviä Hukan ja Pedon kanssa yhtä aikaa, mutta eipä siinäkään olis välttämättä ongelmaa ollut.

Nora ei juoksun aikana oikeastaan ollut mitenkään normaalista poikkeava ja ihan hyvin se kesti senkin ettei päässyt toisten kanssa pihalle riehumaan. Eikä se minusta nyt juoksun jälkeenkään ole yhtään sen kummempi, yhtä vilkas ja vauhdikas sekunnin keskittymiskyvyllä varustettu neiti :) Ja samaa mieltä näyttää pojatkin nyt asiasta olevan, ihan yhtä tympeissään ne Noran sinnikkäästä riehumisesta on :)

Sen verran on Noran kanssa "näyttelyuraa" aloiteltu, että viime viikolla pyörähdettiin näyttelyharjoituksissa. Tuohan ei ole sitten 4kk iän jälkeen käynyt "ihmisten ilmoilla", joten vähän itsellä jännitti Noran vilkkaus ja sinnikkyys huomioon ottaen, että mitäs se mahtaa tuumailla paikasta ja vieraista koirista. Valkoisista koirista sillä on ihan selkeästi jäänyt pentuajoilta jotain hampaankoloon, ensimmäisenä se nytkin tietysti bongasi samojedin ja sille täytyi vähän voksahdella ja urista. Onneksi ei kuitenkaan aloittanut mitään haukkukonserttia. Katseltiin puuhaa rauhassa kauempaa ja koitin pitää Noran rauhallisena ja ihan siinä vieressäni. Ahneus tuossa koirassa on plussaa, nytkään sitä ei ollut kovin suuria vaikeuksia saada syömään pelkkää kuivaa koirankeksiä... Hihnassa kunnolla kulkemista siltä oli ihan turha edes vaatia, eipä se ole edelleenkään sitä oppinut kun ei ole opeteltu. Nätisti se on kuitenkin jo seisomaan oppinut ja sitä me pariin otteeseen päästiin kehän laidalla harjoittelemaankin. Mittakeppiä en vielä halunnut Noraa lähellekään, se on parempi ottaa mukaan vasta kun tilanne tulee muuten tutuksi. Mutta kyllähän tuon kanssa vielä kovasti harjoittelemista on näyttelytilanteita ajatellen, joka ei siis todellakaan tullut yllätyksenä, vaikea on kauhalla ottaa jos on lusikalla annettu :) Mutta sinänsä olin positiivisesti yllättynyt, että suht hyvin se osasi käyttäytyä eikä se kovin kauhuissaan niistä toisista koirista ollut, olisin nimittäin voinut uskoa ihan muutakin :) Ja automatkatkin sujui kesän vastaaviin reissuihin nähden oikein kivasti eikä hetken aikaa autossa kaupan pihassa odottelukaan ollut mikään ongelma.

Alkuviikosta otin kameran mukaan lenkille Hukan ja Pedon kanssa, pitkästä aikaa siis muutama kuva. Eipä olekaan tullut pitkään aikaan paljon koiria kuvailtua, ei ole oikein säät olleet siihen suosiolliset.

Yllättävän monta kuvaa sain taas lyhyeltä lenkiltä otettua, tässä ei siis todellakaan olleet kaikki... :) Leevistä ja Norastakin otin pihassa sitten pari kuvaa. Norasta on tosi vaikea saada edustavaa kuvaa, yleensä ne on jotain tällaista:

Tää on jo vähän sinnepäin, vaikka asento on tässäkin aika huono... Ei voi mitään jos koira pysyy sekunnin kerrallaan paikallaan :)

Leevi sensijaan on hyvinkin kuvauksellinen :) Tosin silläkin on tässä vähän hassu asento kun takajalat on korkeammalla.

Ja näistä kuvista näemme kuinka rasittava "pikkuneiti" Noppa edelleen on :)

Mutta kuulemisiin (tai ehkä paremminkin lukemisiin) tällä kertaa :)

Tai oikeastihan Nora täytti 6kk jo viime viikolla, mut eilen otettiin "viralliset" kuvat. Neitiä ei oo ihan helppo saada pysymään kauaa paikallaan, saattaa olla mielenkiintoista tuon kanssa näyttelyissä... Noh, ihmeen hyvin se on asennon kuitenkin oppinut. Hihnassa kulkeminen on tosin tuolle luonnonlapselle vielä aika outoa, sitä siis ois alettava vihdoin ja viimein reenaamaan... Mut tässäpä siis Nora 6kk, n.54cm ja n.20kg. Vähän takakorkean oloinen se on ja hännän kanto on aavistuksen korkea, mut takakorkeus varmaan tasoittuu kasvun myötä vielä. Jämerän näköinen se on, mut talvikarva on paksu ja nahka hieman löysä niin se tuo aika massavan vaikutelman. Kylkiluita eilen tunnustelin ja kyllä ne sieltä hyvin löytyi, että ei kuitenkaan ylimääräistä pitäis kyljissä olla.

Pedon kuvaustuloksesta täytyy sen verran vielä laittaa, että sain Kennelliitosta vastauksen kysymykseeni. Aika suppean tosin, mut parempi sekin. Eli Pedon vasen lonkka on hyvin löysä, siitä huono tulos. Nivelrikkomuutoksia ei kuitenkaan ainakaan tässä vaiheessa ole nähtävissä. Hyvä lihaskunto olis eduksi, että ei haittaa vaikka tuo aktiivinen onkin. Sillain helpotus, että nivelrikkoa ei vielä ole nähtävissä. En tiedä oisko tuo sitten joskus venäyttänyt lonkan ja siksi löysyys, paha sanoa kun oirehtinut ei ole. Mut näillä tiedoilla mennään.

Lopuksi vielä kuva mistä käy ilmi lapinkoiran paksun turkin tarkoitus, mitä pienestä lumisateesta :)

Johan sitä lunta saatiin vähän maahan :) Ja pakkastakin on jo ihan nimeksi, kyllä tuo -10 tuntuu pitkästä aikaa melko kylmältä! Mut koirat ja varsinkin emäntä tykkää kun rapakausi on toivottavasti vihdoin ohi. Hukka on ihan selkeästi lapinkoira, sille sopii huomattavasti paremmin lumi ja pakkanen kuin mikään muu sää. Yks ilta se oli unohtua pihalle kun ei malttanut tulla huudettaessa sisälle niinkun Peto. Olin jo itse menossa nukkumaan ja siirräytin ohimennen koirien petejä paremmin kun olivat niin limittäin, ni siinä yhtäkkiä välähti, että missäs se Hukka kun ei ole nukkumassa... Siellähän se pihalla, pari kertaa sai taas huutaa ennen kuin haalautui sisälle, ulkona pimeässä ja lumella ois kait ollu kivempi nukkua... Vesisateella se vietti suurimman osan ajastaan portailla kärkkymässä sisälle pääsyä.

Uusiakin kuvia on, mut laitetaan ensin toisella kameralla ja tuolla minun ehdottomasti surkeimmalla kännykän kameralla otettuja kuvia... Nää ei siis oo ihan viime viikoilta.

Tikru nukkuu välillä ihan sulassa sovussa koirien kanssa lattialla...

Tai vallottaa jomman kumman pedin...

....ja joskus jopa änkeää samaan petiin nukkumaan.

Ilme kertoo kaiken. Pedon mielestä heijastinliivi on ehdottoman ällöttävä eikä se päällä voi liikkua ollenkaan :)

Ja sitten uudempia, eli tältä päivältä. Pörröt vauhdissa.

On ne vaan sieviä ja muutenkin ihania, mitäs niistä pikku "vioista" :)

Sitten jämttit. Leevi on tällä hetkellä ihan kauhean näkönen, se on pudottanut suurimman osan pohjavillastaan kyljiltä ja takapäästä, joten sen maha ja takaosa näyttää ihan kuihtuneelta etupäähän verrattuna. Jospa sekin tajuais nyt pakkasten tultua alkaa kasvattamaan kunnon talvikarvan itselleen. Nora näyttää siihen nähden ihan tankilta, sillä kun on talvitakissa paksuutta ja kasvunvaraakin :)

Välillä täytyy pikkuneitiä vähän kouluttaa...

Tällä kertaa ei nyt oikeastaan mitään tämän kummempia uutisia. Hukan silmä ja haava jalassa paranee pikkuhiljaa. Silmäluomi vuotaa edelleen herkästi jos siihen joki osuu, kuten tänään kun hetken aikaa Pedon kanssa leikkivät, lieneekö Pedon jalka siihen osunut. Jalassa oleva hampaanreikä on alkanut mennä jo kiinni, joten olen nyt jättänyt sen huuhtelun ja sidokset pois, Hukka saa itse hoitaa loput. Mutta en tiedä kuinka olisivat menneet pahaksi jos ei olis antibioottikuuri päällä. Ensi viikolla täytyy aloittaa taas raatokoiraharjoitukset, leluilla leikkimiset yms. Nyt en ole uskaltanut Hukkaa oikein riehuttaa. Jospa tämä tästä taas iloksi muuttuu...

No joo, huonot uutiset jatkui tänään. Wilman isällä oli nyt todettu perinnöllinen kaihi silmätarkastuksessa 9v iässä. Wilma siis minun puolestani saa jäädä jalostuskäytön ulkopuolelle, jos ei parin vuoden sisään keksitä jotain geenitestiä millä sais osoitettua Wilman olevan kaihigeenistä vapaa, johon en tosin usko. Mutta parempi, että tuo asia tuli näinkin aikaisin esille, eikä vasta vaikka parin vuoden päästä. Toivotaan vain, että Wilma säilyy kliinisesti terveenä ja saa elää hyvän ja pitkän elämän.

Ei tässä tämän enempää tällä kertaa. Nyt ei varmaan voi suunta olla kuin ylöspäin...?

Tuli tänään taas semmonen hetki, että hautasin ajatuksen alkaa ikinä kasvattajaksi, sen verran taitava oon näkyy valitsemaan koiriani... Tai joko hoitamaan niitä, tiedä sitten kummassa olen epäonnistunut enemmän. Eli Pedon kuvaustulokset oli valmistuneet ja kyynärät oli onneksi ok 0/0 mut lonkat... D/B! Pari kertaa täyty lukea kasvattajalta/omistajalta tullut viesti... Laitoin kennelliittoon kyselyä, et millanen se D-lonkka sitten käytännössä on, mitään sen kummempaa selvitystä kun ei ollut tullut. Toivottavasti saisin vastauksen. Toki minä tiesin siihen varautua, että A:na ei tuu toinen puoli takas, mutta että D/B... Ärsyttää kivasti, mut ei voi mitään.

Viikon sisään kun on muutenkin sattunut, Hukka otti sunnuntaina turpiinsa kaverin koiralta. Tai sai ne molemmat osumaa, toinen korvaan, Hukka silmään ja jalkaan. Aika hurjalta tuntui kun saatiin koirat erilleen ni mulla oli kaverin koira ja kaverilla Hukka ja molemmat koirat hiukka kiihdyksissä. Hukasta jäi kunnon verilätäköt maahan (jalasta) ja silmä oli verestä punaisena. Saatiin koirat siitä kuitenkin autoille ja sattumalta mulla oli keittosuolapipettejä autossa mukana, joilla sain Hukan silmää heti putsattua. Tassun haavan syvyys valkeni sitten vasta kotona, aika pitkälle oli hammas mennyt. Päivystävälle eläinlääkärille soitin ja hän käski antamaan koiralle kipulääkettä ja tulemaan aamulla, onneksi Reetun silmävamman jäljiltä oli vielä silmätippoja jäljellä. Hukka oli aika kipeän oloinen illalla, kauhean huomionkipeä ja kuuhasi pitkin nurkkia. Mutta yöksi rauhoittui kyllä ja aamulla oli enemmän oma itsensä. Minulla oli aamulla raatokoirakoulutukseen meno ja käytin sitä ennen Hukan Kuusamossa eläinlääkärillä. Ell katsoi silmän pinnan, eikä siinä mitään isompaa naarmua huomannut. Antibioottia ja kipulääkettä saatiin hoidoksi ja tietysti sitten tassun puhdistus päivittäin + silmätipat 4xpäivässä. Mut raatokoirakoulutukseen mentiin, tosin maanantaina käytin Hukan vain yhdellä raadolla, sinne mennessä tuo onneton astui jonkin oksan päälle sillai, että toinen pää kopsahti suoraan silmäkulmaan ja se alkoi uudestaan vuotaa... Ja olihan Hukka vähän tunteet pinnassa, mut tiistaina iltapäivästä oli jo paljon parempi, eikä kaikki koirat vaikuttaneet niin uhkaavilta, tappelukaverinkin kanssa pystyivät kävelemään parin metrin päässä toisistaan ilma murinoita, kunhan mentiin samaan suuntaan... Mutta se tappelun alku on meille ihmisille vähän kysymysmerkki, vasta pari viikkoa sitten oltiin ylpeitä siitä, kuinka nuo pystyi olemaan lenkillä yhtä aikaa irrallaan juoksemassa ja tajusivat pitää välin toisiinsa, ni eiköhän nyt sitten kahnaus tullut, ilmeisesti jostain hajusta. Kumpikin koirista on vähän sellaisia johtajatyyppejä, mut eivät silti ole ensimmäisenä itse haastamassa riitaa, tosin viileähköt nuilla on välit aina olleet johtuen ehkä siitäkin kun ovat hyvin saman ikäisiä. Mut se siitä.

Raatokoirailusta vielä sen verran, että Hukka tosiaan löysi kaikki raadot mitä mentiin hakemaan, mutta kyllähän tuon työskentely on vähän haahuilua. Se tekee niin montaa asiaa yhtä aikaa, se voi ottaa hajun ja lähteä oikeeseen suuntaan, sitten se pysähtyy haistelemaan maata ja kuseksimaan ja sitten taas ottaa ilmavainun ja jatkaa matkaa... Ja tätä voi tapahtua aika monesti lyhyelläkin matkalla. Toinen on sitten sen jälkivainuisuus, turhauttaa mennä tuon kans raadolle, jos siellä on muita käynyt kun Hukka kulkee toisten jälkiä kuono maassa... Ei tarvinnu yhdeltä raadolta miettiä, et mistä pääsee takas tielle, ois päässy vaikka silmät kiinni koiran perässä, ni hyvin meni edellisen jälkiä... Mut Hukka tekee mitä sillä huvittaa, siltä kun puuttuu täysin halu miellyttää ihmistä.

Tiistaina otettiin lopuksi ryhmähaku, eli otettiin koirat pitkiin liinoihin (tai osa irti ketkä uskalsi, oltiin susialueella) ja lähdettiin kävelemään sellainen n. 2m pitkä ja 1km leveä alue. Hukka meni välillä kuono massa ja välillä ilmavainulla, mietin siinä, että tuopa ihme. No syykin selvisi, oli ihan oikeita poroja sitten kauempana. Mut ei tuo siis kovalla hingulla mennyt sen hajun perässä, siis porojen hajun, että ei ne kait herätä tuossa enää kauheasti intoa. Alueen poikki meni tie, joten siirryin tien toiselle puolen ja käveltiin eteenpäin, Hukka meni edelleen välillä vainulla ja välillä haisteli maata, suurinpiirtein suoraan kuljettiin. Sitten huomasin kauempana tutulta vaikuttavan läjän ja merkkinauhat. Annoin koiran mennä lähemmäs omia aikojaan, arvelin siellä olevan jo löydetyn ja peitellyn raadon. Sinnehän se Hukka meni, ihan hienosti ja ilman ohjausta ja pääsin sen palkkaamaan. Sen jälkeen se oli vähän että no joo, tän päivän hommat on tehty :) Mut löydettiin me sitten ihan ennestään löytämätön raato, Hukan tappelukaveri teki hienon löydön ihan alueen loppupäästä, eikä ollut enää paljon siitä porosta jäljellä :) Että onnistunut päivä oli. Parin viikon päästä vielä yks harjoituskerta ennen talvea, sitä ennen pitäis ehtiä lähimaisemissa harjoitella, kunhan tuo Hukka kuntoutuis vammoistaan. Mut näin tällä kertaa.

Jotenkin on käynyt jo harkinnassa, että lopetanko tämän blogin pitämisen kokonaan, venyy niin pitkäksi aina nää kirjotusten välit ni kuka sitten enää vanhoja jaksaa lukea. Jos tätä nyt kukaan edes seuraa ;) Mut jos vähän kertausta kuluneelta puoleltatoista kuukaudelta.

Talvi tekee pikkuhiljaa (todellakin pikkuhiljaa!) tuloaan. Sadetta, märkää, tuulta ja pimeää on ollut riittämiin. Nyt iltamassa maahan on ilmestynyt ohut valkea kerros, saa nähdä onko sitä enää aamulla... Tätä ennen lunta kävi maassa yhtenä aamuna kuukausi sitten. Pakkasaamujakin on ollut hyvin vähän, mutta yhdeltä sellaiselta otin koirista pari kuvaa, ne tähän alkuun.

Hukka vartioi luuta

Peto ja Nora

Noppa

Leevi ja Nora vauhdissa

Leevi ja lammas (mulla tulee tässä kuvassa tuosta lampaasta ne laama-mainokset mieleen...)

Nora juoksentelee

Ja mitäs tekee lappalaiset tälla aikaa? Syö...

Tokihan Hukka ja Peto sitten alkoi leikkimään kun pistin jämttit häkkiin ja menin kameran kanssa sisälle...

Mikäs se oli?

Pieni Äänekäs olentokin kävi meillä vierailemassa loppukuusta, eli Wilma. On se aika valloittava tapaus <3 Hukka sai kunnian lähteä pikkuneidin kanssa metsään lenkkeilemään. Tosin Hukalla ei ois voinu vähempää kiinnostaa :) Ilmeisesti se on saanu viimein tarpeekseen pentukoirista. Mut kärsivällisesti se silti pentuun suhtautuu. Noraan ei ihan niin kärsivällisesti, mut se onki itse "pikku" piru  ;) Wilmasta ois monta monta ihanaa kuvaa, mut laitan nyt vaan pari.

Samikset :)

Aika topakka neiti Wilma kyllä on, toisiin koiriin ois hyvä saada kontakteja aikas paljon. Noran kanssa leikki sujui siihen asti hyvin, kunnes Nora tietenkin isompana sattui Wilmaa hiukan enemmän runnomaan ts. pienempi jäi altavastaajan asemaan, ni johan alkoi hammasta ja ärinää tulla kunnolla, Norakin ihan häkeltyi aina. Koitettiin sitten ohjata leikkiä "fiksumpaan" suuntaan, eli vaikka lelun repimiseen, eikä toistensa repimiseen, yllättävää kyllä, Nora ihan alkoi sitten Wilmalle tarjoamaan lelua jos pikkuneiti sattui vähän kiehahtamaan ja iskemään hampaansa Noraan. Nopeasti Wilma kyllä sitten palautui, mut tuon ylikuumenemisen kanssa saattaa joutua tekeen töitä :) Taistelutahtoa on kyllä, ja olikin puhe, että sitä kannattaa hyödyntää lelujen kanssa leikkimällä, saa oivan palkkausmuodon.

Itselle varsinkin tuota lelulla palkkautumista on tullut viime aikoina toivottua omille koirille... Hukan kanssa kun siinä raatokoirakoulutuksessa ollaan, ni sehän oikeastaan perustuu lelujen hajustamiseen ja niillä leikkimisen kautta hajun opettamiseen koiralle... Nuo meidän pojat vaan sattuu kouluttajan mukaan olevan "aika tyypillisiä ujoja lappalaisia", eli varsinkaan vieraassa paikassa Hukkaa on ihan turha yrittää leikittää. Kotona sisällä sen saa aika helposti leikkimään, mutta arvaa otanko raatoleluja sisälle... Ulkona on sitten leikitty tilanteissa joissa sillä on hyvä vire päällä, eli esim. kun otan sen häkistä. Ihan hyviä leikkejä on saatu aikaan. Hajusankolla on tehty myös helppoja etsintäharjoituksia ja äkkiä Hukka löydön tekee, nenää osaa siis käyttää. Tällä viikolla kun tehtiin vieraassa maastossa harjoitus, niin tuli jopa tunne, että se on sanaakin oppinut touhuun yhdistämään, sen verran innolla meni sankkoa etsimään. Parilla oikeallakin raadolla on käyty. Viime koulutuksessa Hukan koulutustilanteet ei menny ihan putkeen. Ekalle raadolle mentäessä me oltiin toiseksi viimeisiä. Ajatus oli antaa nuoremmille koirille mahdollisuus päästä "puhtaammalle" alueelle. Tiesin, että Hukkaa häiritsisi toisten hajut vielä tässä vaiheessa koulutusta, joten ajattelin, että meillä on sama mennä sitten vaikka viimeisenä, jos siitä on yksikin koira mennyt ennen meitä, niin ihan sama. Ja niinhän siinä kävi, että Hukka keskittyi merkkailuun ja huomasi raadon metrin päästä... Toiselle raadolle Hukka meni eka (joka sekään ei tosin hyvä ratkaisu ole, koska tuo merkkaa itse valtavasti...), mutta harjoitus meni pieleen, koska oletimme raadon olevan puun alla jossa merkin näimme. ihmeteltiin, että miksi se ei raadolle mene, vaan kuuhaan eri kohdassa ja kutsuin Hukan luokse. Sitten kun se meni mielestämme oikeaan paikkaan, se katsoi minua vähän että tätäkö sinä halusit ja palkkasin sen. Sitten alettiin katsoa ympärille, että eihän tässä ole kun karvakasa.... Noh, raato oli siirretty merkiltä ja siellähän se Hukka oli, ennen kuin kutsuin sen pois... Kolmas harjoitus sujui ihan ok, onneksi.

Hukka odottelee vuoroa

Leeville saatiin tälle syksylle jopa hirvi. Tosin haukkuaika jäi aika lyhkäiseksi, mutta tärkeintä, että kaato saatiin, syksy kun on mennyt muuten aika pieleen. Nyt kun metsästyskausi loppui, alkaa Leevin lihaksiston hoitaminen kuntoon. Millä konstin, sitä en tiedä, täällä päin kun ei ole yhtään koulutettua koirahierojaa... Jonkinlaiset traumat Leevi on viimesyksyisestä hirven kaadosta saanut (ennestään tuntematon mies pääsi ampumaan Leevin haukkuun hirven, jysäytti sitten kuus kertaa...), se lähtee heti ekan laukauksen jälkeen hirvestä kymmenien metrien päähän. Tiedä sitten kuinka läheltä kyseisessä tapauksessa on luoti mennyt koiraa, mies ei sitä ollut ehtinyt nähdä... Muuten Leevi ei paukkuarka ole ja tulee kaadon luo kyllä kutsuttaessa ja on sitten innoissaan. Norakin pääsi katsomaan hirveä, tosin Leevi ehti sille tehdä heti selväksi kumman hirvi oli...

Nora on tainnut nyt ohittaa nopeimman kasvupyrähdyksen, ikää pian 6kk, eli nuorihan se vielä kyllä on. Painoa on hieman vaille 20kg ja kokoa yli 50cm. Aivot on kasvaneet hieman hitaammin, ainakin siltä kärsivällisyyden osa-alueelta. Kyllä se tosipuheessa osaa odottaa sievästi lupaa syödä tai päästä häkistä, neiti on vaan kovin virtava. Mut aika nopsaan se oppii, pitäs vaan itsellä intoutua enemmän kouluttelemaan. Taistelutahtoa Noralla on huimasti, sen kanssa saa ihan tosissaan leikkiä vetoleikkejä, eikä varmasti kyllästy ensin, sinänsä ihan hyvä puoli se.

Peto kävi luustokuvassa toissaviikolla. Kyynärät vaikutti hyvältä, samoin oikea lonkka, mutta vasen ei varmaan A:na tule takasin Kliitosta. No, sen näemme sitten. Häntää ell taas tutki, mutta ei pitänyt sitä edelleenkään koukkua kummempana, ei siis häntämutka. Tassuissa epäili olevan hiivaa kosteiden kelien seurauksena kun niin kovin tassukarvat punottivat (olen kyllä itsekin niitä tässä rapakelien aikana seuraillut), ja käski käydä ketokonatsoli shampoota (esim. Nizoral, mut mie otin halvempaa versiota) ja pestä sillä tassuja pari kertaa viikossa. Otin Hukan myös saman käsittelyn piiriin (sillä tahtoo kans syksyisin olla tassujen punoitusta) ja kyllä nyt vaikuttais jo parannusta tapahtuneen. Kun vielä muuttuis kelit pakkaselle ni siitäkin ois ehkä apua. Tiedä sitten onko Pedon tassuissa mahdollisesti elänyt hiiva villiintynyt jo viime kevään antibioottikuurin takia, kun oli sillä keväälläkin tassukarvat punoittavat, en vaan osannut epäillä, kun ei se tassuja jyrsinyt, kuten teki hieman tässä syksyllä. Nyt se on kyllä antanut olla tassujensa rauhassa.

Mut tulipas maraton kirjoitus. Ens viikolla Hukan kanssa taas raatokoirailemaan, huomenna jos kävis vähän harjottelemassa. Ai niin, lampaille koitti talvi ja ne lähtivät vihreämmille nurmikoille. Kuulemisiin, taas joskus...

Kävästiin Leevin kanssa Kuusamossa mutka keskiviikkona. Leevi on vaihtelevasti ontunut vasenta etujalkaa syksyn aikana, alkaen noin kuukausi sitten metsäreissun jälkeen. Leevillä oli silloin ensimmäinen syksyn hirvihaukku ja se oli haukulta pois tullessaan ontunut jalkaansa. Pari päivää levättyään se ei kuitenkaan enää ontunut tai vaikuttanut jalkaansa varovan. Pihalla juoksentelun ja kevyemmät metsäreissut jalka kesti, mutta useamman tunnin reissuja tai haukkutyöskentelyä ei, vaan ontuminen tuli taas, tosin yön yli levättyään koira vaikutti taas normaalilta. Viime viikonloppuna Leevi pääsi taas metsään pidemmän lepoajan jälkeen. Kolmen tunnin haukkutyöskentelyn jälkeen se taas ontui, jalka ei siis edelleenkään ollut kunnossa.

Kuusamossa ell teki tällaisen diagnoosin: "Leevi tuotiin vastaanotolle vej vaihtelevan ontumisen takia. Yleistutkimuksessa sillä todettiin useampi lihasjännityspaikka lapojen ja selän alueella. Vasemman lapalihaksen etuosan kiinnityslihas oli jumissa. Vej kyynärän alapuolelta lähtevät koukistajat olivat hieman turvoksissa. Koira ei aristellut etujalkojen taivuttamista. Leevi rauhoitettiin röntgenkuvausta varten. Koiralta kuvattiin molempien etujalkojen olka ja kyynärnivelet. Nivelpinnat olivat siistit sekä olka- että kyynärnivelissä, joka vahvistaa Leevin oireet lihasperäisiksi".

Hoidoksi suositteli hierontakuuria ja muistutti alku ja loppuverryttelyn tärkeydestä. Leevin kohdalla suurin syy lihasten jumiutumiseen voi olla Pedon kanssa reuhaaminen, tästä lähtien Leevi saakin ulkoilla yksin tai Noran kanssa, Peto ketteränä ja kevyenä ei hommassa joudu läheskään yhtä koville kuin raskaampi ja massavampi Leevi, kummallakin järkeä taitaa olla tasan yhtä paljon leikkimisen suhteen, eli eipä juuri lainkaan. Heti häkistä päästyään  lähtevät painamaan täyttä vauhtia, joten sehän se lihaksille pahinta on. Toki Leevi varmasti silloin metsäreissulla, ennen ontumisen alkamista, on myös jalkansa jotenkin reväyttänyt. Leevi on vaan taas näitä koiria, jotka on älyttömän hyvä piilottelemaan kipua. En muista onko se koskaan edes vinkaissut siksi, että olis sattunut.

Eilen käytin Leevin sitten kokeeksi yhden entisen hierojan luona. Hän on hieronut ihmisiä yli 30 vuotta ja siinä sivussa koiriakin. Hän löysi nopeasti Leevin jumikohdat ja hieroi ne auki, sillain jännästi mutjutteli kiinnikkeet "irti". Ilmeisesti homma jotain hyväsi, kun Leevistäkin alkoi vähän jotain reaktiota käsittelylle löytyä, tietäähän sitä itsekin, kun on hierojalla käynyt ja jotain jumikohtaa on käsitelty, että kipeäksihän se kohta menee. Ontunut se ei kyllä jalkaansa yhtään sen jälkeen, eikä tänä aamunakaan. Saa nähdä miten jatkossa. Täytyy itselläkin sitä alkaa hieroskelemaan ja katsoa, josko käyttäis vielä Kuusamossa hakemassa ihan koirahierojalta mielipiteen asiaan kuinka jumissa Leevi vielä on. B-vitamiinilisää ell myös suositteli, sitä taidan tilata. Toinen ois sitten Nutrolin Senior, sitä kuulemma agility-koirille käyttävät.

Mutta ehdottomasti hyvä uutinen asiassa oli, että Leevin kyynärät ovat edelleen hyvässä kunnossa. Se on kuitenkin rintapäältään sen verran raskas koira, että jos kyynärissä ois jotain ollu, ei ois varmaan koiran tulevaisuutta tarvinnu enää pitkälle suunnitella... Mut toivotaan, että Leevin vaiva alkaisi pikkuhiljaa talttua ja että se pääsis vielä tälle syksylle hommiin. Ei oikeastaan enää ihmetytä, miksi sen touhu metsässä on ollut vähän laiskan puoleista, ikävähän se on liikkua jos on jumissa. Mut jospa se tästä.

Jos kerran viikossa kirjoittais tätä blogia niin pääsis vähän helpommalla... Tulee taas maratonikirjoitus :) Sen verran täytyy tilannetta selventää, että kirjoittaja päätti taas aloittaa opiskelun, uusiin opintoihin totutellessa on siis suurin osa tietokoneella vietetystä ajasta mennyt, eli huvikseen ei ole enää jaksanut istuskella. Mut jospa tämä elämä tästä rytmittyisi.

No niin. Aloitellaan viime kuun lopulta. Silloin tein pikaisen mutkan etelään, Ylöjärvelle. Käytiin valitsemassa sitä sijoituspentua haltijan ja toisen omistajan kanssa ja hyvin päästiin yhteisymmärrykseen mikä pennuista muuttaa Kuusamoon ensi viikonloppuna. Pieniä palleroitahan ne vielä oli, mutta kahdesta vaihtoehdosta valittiin tumma riistanvärinen Kerttuli eli Äänekäs Kirjokerttu josta tulee kutsumanimeltään Wilma.

Kirjokerttu on topakka tapaus ja se tutkiskeli ympäristöä itsenäisesti ja varmasti. Se voi olla hieman "camel boots"-koira, mutta tykästyin sen tietynlaiseen varmuuteen ja rauhallisuuteen vaikka toki virtaakin näytti löytyvän. Vaihtoehdoista toinen, pieni musta typykkä, oli aikas paljon vilkkaampi tapaus. Kirjokertun puolesta puhui myös sen rakenne, pieneen mustaan verrattuna se on rungoltaan pitempi ja enempi ravaajatyyppinen. Aika näyttää, millaiseksi se sitten kehittyy. Tulipa vaan taas todettua, että ei oo helppoa tuon ikäisten pentujen arviointi :)

Nora on kasvanut kovasti, taitaa tulla iso tyttö. Selkä on nyt viime aikoina venynyt pituutta ja rungossa on tällä hetkellä löysyyttä, lähinnä siis löysää nahkaa. Jospa se tuosta taas pikkuhiljaa kiinteytyis. Virtaa on myös, paljon. Taitaa olla tähän asti meidän vilkkain pentu. Pojat ei siitä vieläkään oikein tykkää, Noralla on niin rajut otteet. Leevi sitä kehtaa leikittää ja välillä jopa Peto, Hukka ei tykkää pikku terrorististä yhtään. Ei tosin ihme, sen verran tiiviisti Nora upottaa aina hampaat Hukan kaulaan eikä se Hukan murahduksista välitä. Mahtaa tulla porukan pomo tuosta vielä.

Sen verran ulkonevakin Nora on jo metsässä ollut, että parempi laittaa tutka kaulaan kun johonkin lähtee. Nenäänsä se käyttää hyvin, voisi kuvitella, että tuosta tulee hyvä hakija. Verijäljen tein sille eilen, aluksi veren haju näytti vähän jännittävän, oli niin märkä keli, että haju oli varmaan voimakas kun veri ei ollut imeytynyt yhtään ja jälki oli vain 6h vanha. Pienen tutkiskelun jälkeen lähti kuitenkin jälkeä kulkemaan ja hyvin meni palkalle asti. Ihan pätevästi siis. Haukkuääntäkin Noralta löytyy, sen on saaneet lampaat kokea, ja toki me ihmisetkin, tyttö kun on nyt keksinyt vahtihaukun... Sen sinnikkään ja vilkkaan puolen tuntee sitten nahoissaan aika moni... Ensimmäisen kaadetun hirvenkin Nora pääsi eilen näkemään. Aluksi se oli aika jännittävä, häntä alhaalla ja matalana se varovasti meni haistelemaan, mutta näki kyllä, että kiinnosti. Kun ensimmäinen sorkka saatiin irti, leikitin Noraa sillä ja sittenhän se meni jo vähän rohkeammin roppia tutkimaan. Pari haukahdustakin antoi. Äänet sitä näyttää eniten jännittävän, liukkaasta vetolevystä taas ei ollut moksiskaan. Sorkka otettiin kotiin mukaan tutusteltavaksi.

"täällä mä oon näitten kavereitten kanssa"

Rotutoverin kans menee leikit parhaiten yksiin

-kuka täällä komentaa, ketä täällä totellaan...?-

Leevin syksy ei ole alkanut kovin hienosti. Pariin kokeeseen se on ilmoitettu, toinen piti jättää välistä kun Leepu oli telonut jalkansa metsässä ja ontui vaihtelevasti pidemmän aikaa. Toisessa kokeessa ei hirviä maastosta löytynyt eli tuloksena VOI0. Karhuhommissakaan se ei myöskään pahemmin ole päässyt olemaan mukana, pyynti paikat kun on olleet pienillä alueilla ja Leevin tyyli lähteä hakemaan on hommaan vähän ongelmallinen, todennäköisesti se lähtee juuri siihen suuntaan minne ei pitäisi :) Tänään oli ollut hyvin lupaava hirvihaukku ja ampumismahdollisuuksia olis jo ollut, vaan Leevipä olikin yhtäkkiä lähtenyt haukusta ja pyyhkäissyt suoraan yhden talon pihaan koiranhäkin luo, oli ilmeisesti saanut ihanan tytönhajun nenäänsä. Nuo miehet....

Hukan kanssa aloitettiin vihdoin raatokoirakoulutus. Tällä kertaa päästiin tähän lähellä olevaan hankkeeseen, joten matkat harjoituksiin ei ole niin pitkät. Viikolla käytiin Kuusamossa ensimmäisessä tapaamisessa, monta oli ennestään tuttua ihmistä ja koiraa, juttu luisti siis heti hyvin. Kouluttajana toimii jälleen Reijo Hynynen. Aluksi meille kerrottiin vähän hankkeesta ja sen jälkeen lähdettiin "maastoon" koirien kanssa. Reijo vilkaisi jokaisen koiran yksi kerrallaan, millainen luonne koiralla on, miten leikkii, miten suhtautuu ihmisiin. Hukan kanssa odotetustikin leikki ei sujunut mitenkään, ei siellä tuollaisissa tilanteissa paljon leikkimiset kiinnosta, vaikka kotona leikkiin lähteekin. Hajut oli vaan numero 1. Mutta eipä se Reijon mielestä mikään ongelma silti ole, pitää vaan palkata koiraa muuten ja en usko, että Hukalle ei saisi etsimistä opetettua, sen verran kiinnostunut se on hajuista. Lopuksi koirakerhon kentällä testattiin vähän koirien sosiaalisuutta. Tehtiin ohitusharjoituksia yms. Hukka teki ihan kivasti, namien avulla, mutta pääasia että teki, nuo on meille kuiteskin harjoitustilanteita kun ei koiralle jokapäiväistä (tai edes jokaviikkoista) hommaa ole. Ylpeä voin siitä olla, kun Hukka ei haasta riitaa. Jos toinen käy kimppuun, se voi puollustautua, mut ikinä ei itse ekana ole päälle menossa. Ensi kerraksi täytyy harjoitella leikkimistä, hajustaa lelu ja verijälkeäkin voi vähän harjoitella.

Verijälkeä tosiaan harjoiteltiin eilen Noran lisäksi myös Hukan ja Pedon kanssa. Pedolle tein lyhyen jäljen, sille kun se oli ensimmäinen, Hukalle vähän pidemmän ja yhdellä kulmalla varustetun. Kerrankin ajattelin jälkiä tehdessäni tuulen suunnan, tein siis jäljet niin, että koirat ajoivat ne myötätuuleen, helpompi aloitteleville, paitsi tietenkin Hukan jäljen loppuosa. Hukalla on tullut huomattavasti varmuutta verijäljen ajamiseen verrattuna siihen kun sille ensimmäisen jäljen tein. Silloinhan sillä jännitti aika paljon ja jäljellä eteneminen oli hidasta ja varovaista. Nyt se meni varmasti jäljelle, ja itseasiassa olis bongannut jäljen jo varsin hyvin itsekin, näytin sille kumminkin paikan ja sanoin käskysanan, jotta se vahvistuisi. Jälkeä Hukka kulki tällä kertaa yllättävän suoraa linjaa, kauimmillaan kävi parin metrin päässä jäljestä. Sillä on jännä tapa kulkea, toisaalta se käyttää ilmavainua, toisaalta maavainua. Pää on koko ajan perustasossa, siis päästä on aikalailla suora linja häntään asti, kuono vain vähän kääntyilee hajua kohti sivuttain ja välillä käy vähän alempana. Kulmasta meinasi mennä ohi, mutta palasi pian ja merkkasi "makauksen". Syykin on ihan ymmärrettävä, kulman jälkeen maa vietti alaspäin, joten sinnehän se haju painuu tuulen mukana. Kulmasta jälki kääntyi oikealle, jolloin tuuli puhalsi loppujäljellä oikealta puolen. Ja sen huomasi, Hukka eteni melkein koko loppumatkan jäljestä pari metriä vasemmalla. Ajattelin, että nyt mennään "kaadosta" kirkkaasti ohi, mut kummasti se vaan pysähtyi "kaadon" kohdalla pari metriä sivussa ja kääntyi kaadolle. Tällä kertaa palkkakin oli jopa mieluisa.

Pedon aloitus oli kans vähän epävarma, se tutki alkumakauksen, maisteli sammalta ja pyöri siinä ympärillä. Ihme kyllä rauhallisesti. Avitin sitä vähän ja näytin mihin päin kuuluis lähteä ja sittenhän Peto jäljen ottikin. Hyvin seurasi, reilun metrin taisi pisimmillään jäljeltä poiketa, että kyllä tuo hyvin osaa nenää käyttää. Kaadolla oli vielä vähän jännittyneen oloinen kun söi palkkaansa, erikoinen vaikutus tuolla puhtaalla verellä, mutta kuitenkin söi. Lisää vaan pitää tehdä jälkiä. Ja jos sais Petoa innostettua yhdessä leikkimiseen, ni tiiä vaikka tuonkin kans alettais raatohommaa harjoitella.

Hukan ja Pedon kanssa käytiin viikko sitten retkellä. Ei ehditty pitkään olla perillä, niin koirat bongasi jäniksen. Jänö taisi lähteä ihan koirien vierestä, joten eihän nuita mikään pidätellyt, varsinkin kun olin itse kauempana. Peto nopeampana sai pidettyä näköetäisyyden jänikseen aika kauan, ainakin haukusta päätellen... Meni kuin mikäkin jäniskoira. Hukka tuli pois vähän Petoa aiemmin, jokusen minuutin olivat reissussa. Hukasta näki, että tiesi olleensa luvattomalla reissulla, mutta Petohan ei semmosta ymmärrä, se olikin sitten vähän aikaa hihnassa rauhoittumassa. Mutta loppureissu meni sitten ihan kivasti ja koiratkin pysyi tallessa. Kuvia ois enempikin, pitänee laitella niitä galleriaan kun ehdin/jaksan.

Ja mitähän sitten. Kissat pyytää hiiriä, Tikrukin on hommassa päässyt vauhtiin ja hyvällä ruokahalulla niitä syökin... Tikru oli välillä jonkin aikaa "sairaslomalla", Leevi pääsi sitä vähän maistelemaan yksi päivä. Yhden yhdeksästä hengestään pikkukissa siinä varmasti menetti, sen verran pahalta näytti. Pieni saalistaja tuli kotiin vasta seuraavana iltapäivänä, takajalkaa linkaten ja puremahaavat selässä. Ja itsesuojeluvaistokin oli jostain löytynyt. Tosin hetkeksi, se on pikkuhiljaa kadonnut haavojen parantuessa... Mutta nyt siis Tikru on taas kunnossa, kasvaa ja vahvistuu ja energiaa on. Viirunkin kanssa tulevat jo paremmin toimeen, vaikka leikit on edelleen aika ronskin näköiset...

Nyt odotellaankin sitten ensi viikonloppua ja Wilman näkemistä, todennäköisesti siis kuvia luvassa ;)

Viikonloppuna käytiin Leevin kanssa pitkästä aikaa näyttelyssä. Perjantaina pyyhkäistiin Seinäjoelle velipojan kämpille yöksi ja lauantaina aamusta Kauhavalle. Leeville reissu oli vähän uudenlainen, pääsi lenkkeilemään kaupunkiin ja yön joutui viettämään autossa. Mutta hyvin meni, lenkillä ei ollut isommin ympäristöstä hötkyillyt ja autossa vietti yön rauhassa. Näyttelypaikalla meinasi olla aluksi virtaa vaikka muille jakaa, mutta sitten rauhoittui. Odottelua ennen omaa vuoroa tuli taas ihan kiitettävästi ja Leevikin ehti jo aikalailla kyllästyä, kehässä juokseminen oli siis taas aika laiskan näköistä. Mut ihan kivan arvostelun sai, vaikka ei sitä sertiä taaskaan herunut. Käyttöluokan taso olikin suht kova, kaikki hyvin rodunomaisia koiria. Leevin kohdalla sijoitusta pudottaa yleensä sen pienehkö koko (siis muihin verrattuna, ihannekokoinen se silti on) ja suht raskaalta vaikuttava etupää. Kyllä minä vähän huonompaakin sijoitusta ehdin pelätä kun juniori ja avoimen luokan koiria katselin ja nauhojen värejä seurailin, että sinänsä oli jopa positiivinen yllätys. Tuomari tosin piti urosten kohdalla juniori ja avointa luokkaa aika heikkotasoisena, H:ta ja EH:ta saivat suurin osa, seitsemän urosta 22:sta sai ERI:n ja niistä kolme SA:n. Leevin osalta näytelmät taitaa olla pulkassa, ehkä jos tammikuussa Kajaanissa vielä pyörähtäis kun metsästyskauden jälkeen on koira timminä.

molemmilla on aika lennokas liike ;)

Leevin arvostelu:

Kauhava rn 13.8.2011 Tuomarina Matti Palojärvi

Ihannekokoinen, mittasuhteiltaan oikea, keskiharmaa, riittävät värimerkit, lyhyehkö voimakas pää, haja-asentoiset korvat, voimakas runko, hyvä ylälinja, riittävä raajaluusto ja kulmaukset, raajat erittäin hyväasentoiset, hyvät käpälät, karvapeite erinomainen, hyvä häntä, hyvä liike ja luonne. Korkeus 61cm. KÄY ERI KÄK4 

Käyttöluokan voitti tämä pienehkö uros (tai varmaan ihannekokoinen tämäkin), Humbakan Osku. Oskulla näyttää olevan valkoinen hännänpää, mutta mitäs pienistä, rakenne ja liike vaikutti hyvältä ja sehän se tärkein.

Käyttöluokan kakkonen oli Römpakan Allu. Aikalailla kooltaan ylärajoilla oleva ja hieman korkeahkolla häntää kantava, mutta toki näyttävä uros.

Käyttöluokan kolmoseksi sijoittui Moposarven Kurko, tämäkin Leeviä isompi ja keveämpi, hyväliikkeinen.

Sertin ja PU1 tittelin nappasi uroksista näyttelyn nuorin, Haukkuhurtan Riff, ikä päivän yli 9kk.

Tuttujakin näyttelyssä nähtiin. Noran kasvattaja oli paikalla Noran siskopuolen, Karhunkerääjän Taikan kanssa. Taika sai arvosteluksi EH:n. Karvaton läikkä takapuolessa on hotspotin takia, Taika on kova tyttö uimaan.

Myös Leevin sisko, Löytöpolku Iines kävi pyörähtämässä kehässä pariin otteeseen saaden KÄY ERI KÄK1 SA VASERT PN2. Viimenen serti oli tosi lähellä, mutta takaliikkeet ei nyt olleet parhaimmillaan. Järkkärin akku päätti loppua sopivasti kun sille ois ollu käyttöä, joten toinen kuva Iineksestä on otettu puhelimella.

Kotiin kun palailtiin iltasella, ehdittiin vielä pyörähtää tuttavien luona uutta rantasaunaa ihailemassa ja samalla kaunista kuutamoa. Nora otettiin matkaan ja se olikin oikein reippaana. Rohkeasti tutkaili ympäristöä ja tutustui uusiin ihmisiin, ei kyllä merkkiäkään arkuudesta. Toki häkeissä haukkuvat aikuiset koirat vähän jännitti, eikä Nora ihan lähelle halunnut mennä heti tuttavuutta tekemään, mutta ei silti pelokas ollut. Automatkatkin sujui hyvin ja unikin maistui asuntoautossa. Kuvauskohteena oli sen verran vauhdikas, että tämän parempaa ei illan hämärässä tullut :)

Sunnuntaina Noran kanssa käytiin sitten rajan pinnassa vähän tutustumassa karhujen tuoksuihin. Taas tyttö oli tosi reippaana, hyvin löytyi jo jäljet ja välillä ilmavainuakin veti. Nora liikkuu myös varsin ketterästi erilaisissa maastoissa. Kyllä siitä vielä metsäkoira tulee :)

Sitten vähän ikävämpi juttu. Simo-poro oli eilen, tai todennäköisesti jo toissa yönä, lähtenyt vehreämmille metsämaille laiduntamaan. Sinne se oli käpertynyt ison kuusen juureen ja nukkunut ikiuneen. Syytä miksi näin kävi, ei tiedetä. Toissa iltana Simo oli ollut vähän apaattisempi, mutta oli kuitenkin tullut syömään, ei olis uskonut että se niin äkkiä lähti. Ehkä se sai lampailta jonkin bakteerin, poroilla kun ei niin hyvä vastustuskyky ole. Tai sitten se oli jotenkin loukkaantunut eikä se näkynyt päälle päin, pässipojat kun on oppineet viime aikoina puskemaan. Mutta oli miten oli, Simo on nyt poissa.