Tänään saatiin aikas hyvä harjoitus Hukalle:) Ja pystyin nyt jopa olemaan aika tyytyväinen koirani suoritukseen, alkoi pikkuhiljaa jo se järjen häivenkin löytyä...

Yhdentoista kieppeillä saavuttiin Ranualle, miehen ja velipojan kans. Sain heidätkin mukaan kun oli reissulla muukin tarkoitus kuin pelkkä paimennusharjoitus. Paikalla oli meidän lisäksi vain yksi porokoira ja myöhemmin saapui yksi lapinkoira (+ Juhan oma koira). Juha näytti omalla koirallaan ensin vähän mallia ja sitten oli meidän vuoro. Ensin mentiin isoon aitaan kokeilemaan ja se olikin Hukalle ihan omiaan, sai poika hiukan purkaa energiaansa pois. Aita oli varmaan n.puoli kilometriä pitkä, siitä ehkä puolet leveydeltään, siellä oli puustoa ja rinnettä. Ja lunta. Ja tähän aitaan päästettiin viisi poroa. Koiralla täytyi siis oikeastaan ensin etsiä porot, ennenkuin pääsi paimentamaan.

Hukka oli taas aivan mahdottoman innoissaan nähdessään porot kun niitä siirrettiin isoon aitaan. Porot kuitenkin painelivat heti aidan takaosaan pois näköetäisyydeltä. Kun päästin Hukan irti, ei poroja näkynyt, mutta poika lähti hyvin jälkien perään. Hetki kuitenkin meni ennen kuin se pääsi poroja niin lähelle, että alkoi antaa ääntä. Porot kun liikkuivat huomattavasti paremmin kuin koira tuossa lumimäärässä. Aika pian alkoikin koiralla vauhti hiipua ja pari kertaa Hukka jopa tuli luokseni omikseen kuin neuvoa kysyen. Minä kuitenkin näytin, että missä porot menee ja koira lähti taas matkaan. Hyvin tuli taas ääntä ja aika pian oppi katsomaan minne päin porot menee, ettei vaan perässä mennyt. Kerran jäi vähän yhden poron jalkoihin, mutta ei Hukka siitä säikähtänyt, oppi vähän pitämään välimatkaa. Toisella kertaa se yritti pysäyttää tokkaa, mutta eipä ne kääntyneetkään vaan rynnivät koirasta huolimatta eteenpäin, tosin siinä Hukka ei jäänyt jalkoihin. Porot saatiin pienempään aitaan ja Hukan sain jopa kutsuttua luokseni. Pari kertaa huusin tule, mutta vasta seis-karjaisu havahdutti koiran ja se tuli aika läkähtyneenä luokseni.

Mutta pienempään aitaan mennessä oli intoa taas mahdottomasti vaikka näki, että oli jo väsy. Ja nyt meni huomattavasti paremmin kuin aiemmin, vaikka aita oli pienempi kuin kokeessa (tosin lumi taisi olla pehmeämpää). Hukka haukkui ja pyöritti poroja aika hyvin, välillä käänsi eri suuntaan ja lopussa yhden poron erotessa tokasta Hukka ottikin sen ja ajoi muiden luo. Eli teki siis ihan oikein. Kyllähän sen äänestä kuuli, että jos lähemmäs poroja ehti, alkoi kiihtyä enemmän, mutta nyt oli kuitenkin jo hiukan ajatusta mukana tuossa hommassa. Kolmesti kuitsuin sen luoksenikin (tosin tilanteessa jossa ei ollut haukku päällä) ja päästin sen taas menemään. Ja lopuksikin sain Hukan hyvin kiinni, tosin tilanne oli minun kannalta suotuisa:) Kaikkein positiivisinta ehkä oli, ettei Hukka hajottanut nyt tokkaa vaikka mielestäni siihen olisi ollut mahdollisuuskin. Ehkäpä iän myötä järjen ja innokkuuden määrä vähän tasaantuu ja turha jahtaaminen jäisi pois. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tämän päivän harjoitus teki Hukalle tosi hyvää.

Nyt pitäisi keksiä vaan joku hyvä harrastus, jolla Hukan ja minun yhteistyötä saataisiin parannettua. Hukka kun ei juurikaan turvaa ihmiseen uusissakaan tilanteissa joten se tekee turhan itsenäisesti päätöksiä. Tarkoitus olisi, että Hukan mielestä minun kuuntelemiseni tulisi kannattavaksi... Katsotaan mitä kevään mittaan keksitään.

Kuvia ei nyt otettu, videota kyllä. Katsotaan saanko siitä pätkää galleriaan jossain vaiheessa.