Nyt on sitten tämän vuoden paimennustapahtuma ohi. Mutta jos suinkin kykenen niin ensi vuonna ehdottomasti aion olla myös paikan päällä. Eihän sitä tiedä jos vaikka olis Peto sitten jo mukana kisaamassa ;) Hienoja suorituksia oli tänäänkin vaikka oli vain testipäivä, osa olis kyllä mennyt työkoirista, niin tottelevaisia ja fiksuja koiria oli mukana. Juuri vuoden täyttänyt Pedon velipuoli, Iki-Wanhan Sinä Minun-Onni, suoriutui testistä myös hienosti, saaden kunniamaininnankin. Tässä pari kuvaa.
Kukkipuun Bievla
Iki-Wanhan Sinä Minun-Onni
Pilvipolun Maa-Tiainen
Iki-Wanhan Lintukotulainen
Venla
Kisuran Kiira
Iki-Wanhan Pilvarin Pisara
Tuhkavuorten Aamuhalla
Mona
Porot
Loput kuvat galleriassa
Tänään käytiin vielä näyttelyharjoituksissakin Leevin ja Pedon kanssa. Tällä kertaa koiria oli vähän ja kauaa ei viivytty. Pari kertaa Leevin kanssa kiersin kehän, aluksi piti olla melko jämäkkänä kun se koitti ryntäillä hajujen perään, mutta sitten käyttäytyi ihan hyvin. Petoa käytin myös kehässä, se lepsuttelee kyllä nätisti vierellä namien avulla ja seisomisharjoituksetkin on hyvällä alulla. Peto onkin tälle viikonlopulle saanut paljon uusia kokemuksia kun ne oli Hukan kanssa minulla joka päivä mukana Pudasjärvellä ja nyt vielä näyttelyharjoitukset... Mutta ei tuo kyllä ole moksiskaan :)
Kommentit