Jos kerran viikossa kirjoittais tätä blogia niin pääsis vähän helpommalla... Tulee taas maratonikirjoitus :) Sen verran täytyy tilannetta selventää, että kirjoittaja päätti taas aloittaa opiskelun, uusiin opintoihin totutellessa on siis suurin osa tietokoneella vietetystä ajasta mennyt, eli huvikseen ei ole enää jaksanut istuskella. Mut jospa tämä elämä tästä rytmittyisi.

No niin. Aloitellaan viime kuun lopulta. Silloin tein pikaisen mutkan etelään, Ylöjärvelle. Käytiin valitsemassa sitä sijoituspentua haltijan ja toisen omistajan kanssa ja hyvin päästiin yhteisymmärrykseen mikä pennuista muuttaa Kuusamoon ensi viikonloppuna. Pieniä palleroitahan ne vielä oli, mutta kahdesta vaihtoehdosta valittiin tumma riistanvärinen Kerttuli eli Äänekäs Kirjokerttu josta tulee kutsumanimeltään Wilma.

Kirjokerttu on topakka tapaus ja se tutkiskeli ympäristöä itsenäisesti ja varmasti. Se voi olla hieman "camel boots"-koira, mutta tykästyin sen tietynlaiseen varmuuteen ja rauhallisuuteen vaikka toki virtaakin näytti löytyvän. Vaihtoehdoista toinen, pieni musta typykkä, oli aikas paljon vilkkaampi tapaus. Kirjokertun puolesta puhui myös sen rakenne, pieneen mustaan verrattuna se on rungoltaan pitempi ja enempi ravaajatyyppinen. Aika näyttää, millaiseksi se sitten kehittyy. Tulipa vaan taas todettua, että ei oo helppoa tuon ikäisten pentujen arviointi :)

Nora on kasvanut kovasti, taitaa tulla iso tyttö. Selkä on nyt viime aikoina venynyt pituutta ja rungossa on tällä hetkellä löysyyttä, lähinnä siis löysää nahkaa. Jospa se tuosta taas pikkuhiljaa kiinteytyis. Virtaa on myös, paljon. Taitaa olla tähän asti meidän vilkkain pentu. Pojat ei siitä vieläkään oikein tykkää, Noralla on niin rajut otteet. Leevi sitä kehtaa leikittää ja välillä jopa Peto, Hukka ei tykkää pikku terrorististä yhtään. Ei tosin ihme, sen verran tiiviisti Nora upottaa aina hampaat Hukan kaulaan eikä se Hukan murahduksista välitä. Mahtaa tulla porukan pomo tuosta vielä.

Sen verran ulkonevakin Nora on jo metsässä ollut, että parempi laittaa tutka kaulaan kun johonkin lähtee. Nenäänsä se käyttää hyvin, voisi kuvitella, että tuosta tulee hyvä hakija. Verijäljen tein sille eilen, aluksi veren haju näytti vähän jännittävän, oli niin märkä keli, että haju oli varmaan voimakas kun veri ei ollut imeytynyt yhtään ja jälki oli vain 6h vanha. Pienen tutkiskelun jälkeen lähti kuitenkin jälkeä kulkemaan ja hyvin meni palkalle asti. Ihan pätevästi siis. Haukkuääntäkin Noralta löytyy, sen on saaneet lampaat kokea, ja toki me ihmisetkin, tyttö kun on nyt keksinyt vahtihaukun... Sen sinnikkään ja vilkkaan puolen tuntee sitten nahoissaan aika moni... Ensimmäisen kaadetun hirvenkin Nora pääsi eilen näkemään. Aluksi se oli aika jännittävä, häntä alhaalla ja matalana se varovasti meni haistelemaan, mutta näki kyllä, että kiinnosti. Kun ensimmäinen sorkka saatiin irti, leikitin Noraa sillä ja sittenhän se meni jo vähän rohkeammin roppia tutkimaan. Pari haukahdustakin antoi. Äänet sitä näyttää eniten jännittävän, liukkaasta vetolevystä taas ei ollut moksiskaan. Sorkka otettiin kotiin mukaan tutusteltavaksi.

"täällä mä oon näitten kavereitten kanssa"

Rotutoverin kans menee leikit parhaiten yksiin

-kuka täällä komentaa, ketä täällä totellaan...?-

Leevin syksy ei ole alkanut kovin hienosti. Pariin kokeeseen se on ilmoitettu, toinen piti jättää välistä kun Leepu oli telonut jalkansa metsässä ja ontui vaihtelevasti pidemmän aikaa. Toisessa kokeessa ei hirviä maastosta löytynyt eli tuloksena VOI0. Karhuhommissakaan se ei myöskään pahemmin ole päässyt olemaan mukana, pyynti paikat kun on olleet pienillä alueilla ja Leevin tyyli lähteä hakemaan on hommaan vähän ongelmallinen, todennäköisesti se lähtee juuri siihen suuntaan minne ei pitäisi :) Tänään oli ollut hyvin lupaava hirvihaukku ja ampumismahdollisuuksia olis jo ollut, vaan Leevipä olikin yhtäkkiä lähtenyt haukusta ja pyyhkäissyt suoraan yhden talon pihaan koiranhäkin luo, oli ilmeisesti saanut ihanan tytönhajun nenäänsä. Nuo miehet....

Hukan kanssa aloitettiin vihdoin raatokoirakoulutus. Tällä kertaa päästiin tähän lähellä olevaan hankkeeseen, joten matkat harjoituksiin ei ole niin pitkät. Viikolla käytiin Kuusamossa ensimmäisessä tapaamisessa, monta oli ennestään tuttua ihmistä ja koiraa, juttu luisti siis heti hyvin. Kouluttajana toimii jälleen Reijo Hynynen. Aluksi meille kerrottiin vähän hankkeesta ja sen jälkeen lähdettiin "maastoon" koirien kanssa. Reijo vilkaisi jokaisen koiran yksi kerrallaan, millainen luonne koiralla on, miten leikkii, miten suhtautuu ihmisiin. Hukan kanssa odotetustikin leikki ei sujunut mitenkään, ei siellä tuollaisissa tilanteissa paljon leikkimiset kiinnosta, vaikka kotona leikkiin lähteekin. Hajut oli vaan numero 1. Mutta eipä se Reijon mielestä mikään ongelma silti ole, pitää vaan palkata koiraa muuten ja en usko, että Hukalle ei saisi etsimistä opetettua, sen verran kiinnostunut se on hajuista. Lopuksi koirakerhon kentällä testattiin vähän koirien sosiaalisuutta. Tehtiin ohitusharjoituksia yms. Hukka teki ihan kivasti, namien avulla, mutta pääasia että teki, nuo on meille kuiteskin harjoitustilanteita kun ei koiralle jokapäiväistä (tai edes jokaviikkoista) hommaa ole. Ylpeä voin siitä olla, kun Hukka ei haasta riitaa. Jos toinen käy kimppuun, se voi puollustautua, mut ikinä ei itse ekana ole päälle menossa. Ensi kerraksi täytyy harjoitella leikkimistä, hajustaa lelu ja verijälkeäkin voi vähän harjoitella.

Verijälkeä tosiaan harjoiteltiin eilen Noran lisäksi myös Hukan ja Pedon kanssa. Pedolle tein lyhyen jäljen, sille kun se oli ensimmäinen, Hukalle vähän pidemmän ja yhdellä kulmalla varustetun. Kerrankin ajattelin jälkiä tehdessäni tuulen suunnan, tein siis jäljet niin, että koirat ajoivat ne myötätuuleen, helpompi aloitteleville, paitsi tietenkin Hukan jäljen loppuosa. Hukalla on tullut huomattavasti varmuutta verijäljen ajamiseen verrattuna siihen kun sille ensimmäisen jäljen tein. Silloinhan sillä jännitti aika paljon ja jäljellä eteneminen oli hidasta ja varovaista. Nyt se meni varmasti jäljelle, ja itseasiassa olis bongannut jäljen jo varsin hyvin itsekin, näytin sille kumminkin paikan ja sanoin käskysanan, jotta se vahvistuisi. Jälkeä Hukka kulki tällä kertaa yllättävän suoraa linjaa, kauimmillaan kävi parin metrin päässä jäljestä. Sillä on jännä tapa kulkea, toisaalta se käyttää ilmavainua, toisaalta maavainua. Pää on koko ajan perustasossa, siis päästä on aikalailla suora linja häntään asti, kuono vain vähän kääntyilee hajua kohti sivuttain ja välillä käy vähän alempana. Kulmasta meinasi mennä ohi, mutta palasi pian ja merkkasi "makauksen". Syykin on ihan ymmärrettävä, kulman jälkeen maa vietti alaspäin, joten sinnehän se haju painuu tuulen mukana. Kulmasta jälki kääntyi oikealle, jolloin tuuli puhalsi loppujäljellä oikealta puolen. Ja sen huomasi, Hukka eteni melkein koko loppumatkan jäljestä pari metriä vasemmalla. Ajattelin, että nyt mennään "kaadosta" kirkkaasti ohi, mut kummasti se vaan pysähtyi "kaadon" kohdalla pari metriä sivussa ja kääntyi kaadolle. Tällä kertaa palkkakin oli jopa mieluisa.

Pedon aloitus oli kans vähän epävarma, se tutki alkumakauksen, maisteli sammalta ja pyöri siinä ympärillä. Ihme kyllä rauhallisesti. Avitin sitä vähän ja näytin mihin päin kuuluis lähteä ja sittenhän Peto jäljen ottikin. Hyvin seurasi, reilun metrin taisi pisimmillään jäljeltä poiketa, että kyllä tuo hyvin osaa nenää käyttää. Kaadolla oli vielä vähän jännittyneen oloinen kun söi palkkaansa, erikoinen vaikutus tuolla puhtaalla verellä, mutta kuitenkin söi. Lisää vaan pitää tehdä jälkiä. Ja jos sais Petoa innostettua yhdessä leikkimiseen, ni tiiä vaikka tuonkin kans alettais raatohommaa harjoitella.

Hukan ja Pedon kanssa käytiin viikko sitten retkellä. Ei ehditty pitkään olla perillä, niin koirat bongasi jäniksen. Jänö taisi lähteä ihan koirien vierestä, joten eihän nuita mikään pidätellyt, varsinkin kun olin itse kauempana. Peto nopeampana sai pidettyä näköetäisyyden jänikseen aika kauan, ainakin haukusta päätellen... Meni kuin mikäkin jäniskoira. Hukka tuli pois vähän Petoa aiemmin, jokusen minuutin olivat reissussa. Hukasta näki, että tiesi olleensa luvattomalla reissulla, mutta Petohan ei semmosta ymmärrä, se olikin sitten vähän aikaa hihnassa rauhoittumassa. Mutta loppureissu meni sitten ihan kivasti ja koiratkin pysyi tallessa. Kuvia ois enempikin, pitänee laitella niitä galleriaan kun ehdin/jaksan.

Ja mitähän sitten. Kissat pyytää hiiriä, Tikrukin on hommassa päässyt vauhtiin ja hyvällä ruokahalulla niitä syökin... Tikru oli välillä jonkin aikaa "sairaslomalla", Leevi pääsi sitä vähän maistelemaan yksi päivä. Yhden yhdeksästä hengestään pikkukissa siinä varmasti menetti, sen verran pahalta näytti. Pieni saalistaja tuli kotiin vasta seuraavana iltapäivänä, takajalkaa linkaten ja puremahaavat selässä. Ja itsesuojeluvaistokin oli jostain löytynyt. Tosin hetkeksi, se on pikkuhiljaa kadonnut haavojen parantuessa... Mutta nyt siis Tikru on taas kunnossa, kasvaa ja vahvistuu ja energiaa on. Viirunkin kanssa tulevat jo paremmin toimeen, vaikka leikit on edelleen aika ronskin näköiset...

Nyt odotellaankin sitten ensi viikonloppua ja Wilman näkemistä, todennäköisesti siis kuvia luvassa ;)